Kristillinen taidesäätiö
Kristillinen taidesäätiö Ajankohtaista Apurahat Kastemaljat Lahjoita säätiölle Yhteystiedot





Kastemaljat

Kaste on lahja

Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. (Matteus 28:18–20)

Kasteessa Jumala liittää ihmisen oman perheväkensä, Kristuksen kirkon jäseneksi. Kasteesta voi puhua myös uutena syntymänä, sillä se lahjoittaa uuden elämän ja tekee osalliseksi syntien anteeksiantamuksesta, pelastuksesta ja iankaikkisesta elämästä. Uusi testamentti ilmaisee tämän niin, että kasteessa pukeudutaan kaikkeen siihen hyvään, mitä Kristus meille antaa.

Kasteessa saatu yhteys Kolmiyhteiseen Jumalaan on tarkoitettu kestämään koko elinajan ja kantamaan taivaan kotiin saakka.

Kummius on kunniatehtävä

Kaikki lähtee kasteesta, myös kummius, kunniatehtävä, joka kertoo ystävyydestä ja luottamuksesta. Kummia valitessaan vanhemmat pohtivat ehdokkaiden elämänarvoja ja kutsuvat lapselleen aikuisen ystävän. He luottavat siihen, että tämä ystävyys tuo hyvää lapsen elämään.

Kristitty kummi on saanut kunniatehtävän myös seurakunnalta. Vanhempien rinnalla ja seurakunnan kanssa hän huolehtii siitä, että lapsi oppii tuntemaan taivaallista Isää ja turvautumaan Häneen elämän eri vaiheissa.

Kastemaljan muotoilukilpailu

Kilpailu jäjestettiin vuonna 2013. Muotoilun kohteena oli ensisijassa kotien kastemalja, mutta maljan sai muotoilla myös seurakuntien käyttöön. Kastemaljakilpailuun jätettiin 74 ehdotusta, joiden parhaimmistosta nämä maljat on valittu. Valokuvat Suomen lasimuseo ja Foto Mannelin.

Kristillinen taidesäätiö c/o Veijo Muroke, Säveltie 2 C, 00720 Helsinki, info@kristillinentaidesaatio.fi