John Vikström: Oratorio John the Baptist – muutamia kommentteja

with Ei kommentteja

John Vikström:

Oratorio John the Baptist – muutamia kommentteja

Seminaari Sibelius-museossa 2.2.2017

Kertomus Johannes Kastajasta sisältää tapahtumaketjun, joka on Raamatun dramaattisimpia ja mielenkiintoisimpia. Se on puhutellut ja viehättänyt minua aivan erityisellä tavalla. Siinä on salaperäisyyttä ja epäsovinnaisuutta, epävarmuutta ja neuvottomuutta, kysymyksiä ja jännitystä – ja vähän huumoriakin! Se on avoin kertomus, joka tähtää eteenpäin kohti Jeesuksen toimintaa ja kärsimystietä.

Se pelikenttä joka tässä avautuu on Raamatun mielenkiintoisimpia ja tärkeimpiä. Kentällä esiintyy useampia pelaajia: Erämaan profeetta, kansanjoukko, ylimmän papiston edustajia, poliittisen järjestyksen edustajia, uskonnollisten puolueiden edustajia, myös itse Galilean kuningas Herodes Antipas, jonka eteen Jeesus joutui myöhemmin matkallaan kohti Golgataa.

Näiden toimijoiden kohtaaminen ja vuorovaikutus on erityisen dynaaminen, koska jokaisella osapuolella on omat intressit, oma agendansa, omia tavoitteita, siten myös omia motiiveja, vaikuttimia. Siellä on:

  • Kansa joka on uupumassa poliittisen paineen ja toivottomuuden alla ja joka siten kiihkeästi odottaa profeetta Jesajan ennustamaa ja lupaamaa Vapauttajaa.
  • Maan uskonnollisen järjestyksen ylläpitäjät, jotka ovat erityisen huolestuneita ja siten kiinnostuneita uudesta uskonnollisesta liikehdinnästä.
  • Maan poliittisen järjestyksen ylläpitäjät, joilla on vastaavanlainen huoli ja intressi.
  • Aviorikoksen tehneellä kuninkaalla ja hänen uudella puolisollansa on myös henkilökohtaisia huolia ja tavoitteita uuden profeetan kovan kritiikin johdosta.
  • Keskipisteessä on tietysti hän joka on ilmestynyt kentälle suoraan erämaasta ja ruvennut haastamaan kaikkia osapuolia: Kansaa, pappeja, sotilaita, kuningastakin. Hänen agendansa taustalla on vahva kutsumustietoisuus, joka on selkiintynyt ja vahvistunut erämaan tähtitaivaan alla. Hän on profeetta Jesajan ennustama tienraivaaja, huutava ääni erämaasta, joka kutsuu kaikkia parannukseen ja kääntymykseen lähestyvän tuomion alla: ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on lähellä!”.
  • Ja sitten on siellä tietysti se henkilö, jonka takia tämä kaikki kerrotaan, hän joka tahtoo tulla kasteelle ja siten samastua sen kansan kanssa jolle Johannes on osoittanut herätyssaarnansa.

Se mikä antaa erityisen leiman tälle kertomukselle on se merkillinen salaperäisyyden verho joka lepää kaiken tämän yllä. Kukaan ei näytä oikein tietävän kuka tämä erämaasta ilmestynyt beduiinien kamelinkarvavaatteeseen puettu epäsovinnainen ja ankara hahmo oikein on. Ja ikään kuin kasvattaakseen ympärillään seisovan joukon hämmennystä hän antaa heidän ymmärtää, etteivät he myöskään tunne sitä henkilöä joka seisoo heidän keskellään ja joka on tullut kasteelle heidän kanssaan. Eikä hän mainitse tämän henkilön nimeä, vaan käyttää salaperäisiä ja arvoituksellisia nimikkeitä: ”hän joka tulee”, ”väkevämpi”, ”hän joka ylhäältä tulee”, ja yksinkertaisesti vain ”hän”. –

Salaperäisyyden verho ei ole tänäkään päivänä vielä kokonaan poistunut tuon erämaan profeetan yltä. Tutkijoiden keskuudessa on keskusteltu siitä missä määrin Johannes oli saanut vaikutteita siltä n.k. essealaisten veljeskunnalta, joka siihen aikaan eli Kuolleen meren läheisyydessä ja harrasti erilaisia puhdistusriittejä pesuineen ja jonka kätkemät arvokkaat kirjakääröt on löydetty viime vuosisadalla n.k. Qumranin luolista. On kuitenkin todettu, että Johanneksen ainutkertainen kaste ratkaisevasti erottui essealaisten jokapäiväisistä pesuista, joten hän on tuskin saanut ratkaisevimpia vaikutteitaan tältäkään taholta. Salaperäisyys siis jatkuu.

Draamaan kuuluu myös se kohta jossa niin itsevarmana esiintynyt profeettakin joutuu liittymään epävarmojen ihmettelijöiden joukkoon kysellessään epäilevänä Herodeksen vankiluolassa kuka se mies oikein on jonka hän on kastanut avautuneen taivaan alla: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Näin hän joutuu kysymään kuusi kuukautta vanhemmalta sukulaiseltaan!  – Ja eräänä päivänä hänen päänsä kannetaan vadilla kuninkaan saliin. Onpa siinä dramatiikkaa yllin kyllin

On luonnollista, että tämä draama on menneinä vuosisatoina ja jatkuvastikin innostanut eri taidelajien edustajia: kuvataiteilijoita, säveltäjiä, kirjailijoita jne.

Opiskellessani Saksassa 50-luvulla kävin Schwartzwaldilla olevan Colmarin kaupungin museossa, jossa säilytetään kuuluisa n.k. Isenheimer Altar. Siihen liittyy Mathias Grünewaldin maalaus, jossa Johannes Kastaja seisoo osoittamassa Jeesusta luonnottoman pitkällä sormellaan: Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin!  Monessa muussakin alttaritaulussahan  Jeesuksen kaste on keskeisenä aiheena.

Johannes Kastajaa käsittelevien taideteosten joukkoon kuuluu tietysti myös ajankohtainen oratorio John the Baptist. Minua on pyydetty arvioimaan missä määrin tämän oratorion libretto tekee oikeutta sille kertomukselle Johanneksesta, jonka evankelistat ovat meille välittäneet. Lyhyt vastaukseni kuuluu: Mielestäni oikein hyvin! Teksti on sekä sisällöltään että muodoltaan läheistä sukua kertomuksen hengelle, erittäin koskettava ja innoittava. Perusteluksi muutamia esimerkkejä:

  • Oratorio ilmaisee mielestäni erittäin hyvin sen hämmennyksen joka ympäröi tämän salaperäisen erämaan pojan ja profeetan. Librettohan on täynnä kysymysmerkkejä, näkyviä ja näkymättömiä.
  • Kansan hämmennys: ”Mikä ääni huutaa aavikon taivaan alla? Kuka meitä kutsuu? Mitä vastaamme?
  • Ylipappien hämmennys: “Me emme ymmärrä. Kuka on tämä mies? Miksi hän on täällä? Kaikki on niin epäselvä kuin vain olla voi.
  • Kansan uupumus ja toivottomuus Rooman vallan alla sekä pelastajan ja vahvan johtajan kaipuu: ”Päivät ovat pimeitä epäilystä ja pelosta. Kuljemme eksyneinä tuntematonta tietä. Toivo ja taivas näyttävät kaukaisilta. Varjossa vaellamme. Näytä meille tie.”
  • Uskonnollisen järjestyksen edustajat ja ylläpitäjät: ”Sääntöjä ja lakeja on seurattava. Jumala loi ne seurattaiksi…Totuus on meidän vastuullamme, on rienausta olla eri mieltä! Hänet on kaadettava, se on selvää. Todella tämä mies on Jumalan vihollinen.”
  • Johanneksen ankara parannussarna: ”On sukupolvi, heidän silmänsä katsovat ylös, jopa taivaaseen tekopyhästi. Mutta mitä taivas näkee: Kyiden sukupolven…On sukupolvi, hampaat kuin miekat, murskaavat leuat ahmimassa köyhät maasta, jahtaamassa avuttomat kotiseuduiltaan.”

Oratoriossa on muutamia henkilöitä joita ei ole evankelistojen kertomuksissa. Siellä on m.m. sen ajan johtava historioitsija Josefus, ja siellä on hän joka kertoo olevansa vain alanootti Josefuksen teksteissä: Juudas Iskariot, tuleva Jeesuksen kavaltaja. Kuva hänestäkin on aika uskottava. Hän näyttää jo nyt olevan Suuren neuvoston leivissä ja palvelee siis sitä tarkkailemalla mitä tuon salaperäisen profeetan ympärillä tapahtuu. Hän näyttää kuuluvan niihin, jotka ovat melko radikaaleja ja kärsimättömiä silloisessa poliittisessa tilanteessa ja jotka siten kiihkeästi odottavat Suurta Vapauttajaa. Johanneksen radikaalisuus näköjään miellyttää häntä. Oratorion loppupuolella hän on kuitenkin mukana kuorossa, jossa kysymyksiä riittää loppuun asti: ”Oli kerran mies – mutta kuka hän oli? Oliko hän enemmän kuin miltä näytti? Mekö viisaita olimme, luulimme niin? Näimmekö hänet todella selvästi?

Oratorion loppupuolella saamme seurata sitä draamaa, joka päättyy Johanneksen kuolemaan. Sekin esitetään mielestäni uskottavalla tavalla.

Oratorion päätös on avoin sillä tavoin, että Johannes osoittaa häntä kohti, josta viime kädessä tässä on kysymys: ”Hän on se, joka on tuleva, joka on tuleva, se joka on tuleva.”

Tienraivaajan oma tie päättyi. Hän joka toi Taivasten valtakunnan mukanaan jatkoi hänelle avatulla tiellä.