Kuopion nuorisokuoro

with Ei kommentteja

VUONNA 2005 perustettu Kuopion Nuorisokuoro on suunnattu 14-25 -vuotiaille nuorille; sekä pojille että tytöille. Kuoro on sekakuoromuotoinen, kaikkine laulajineen 70-henkinen ryhmä. Kuopion Nuorisokuoroa johtaa Jussi Mattila.

Ohjelmistossa tuodaan esiin musiikkia laajasti ja monipuolisesti. Taitavista nuorista koostuva joukko taipuu niin klassiseen kuorolauluun kuin rytmimusiikkiinkin. Kuoron taustayhteisönä toimii Kuopion Nuorisokuoroyhdistys ry, jonka jäsenet ovat kaikki kuoron laulajia. Nuoret siis itse hallinnoivat kuoroaan, vaikuttavat päätöksiin esiintymisistä, ohjelmistosta, toiminnasta ja rahoituksesta.

Syksyllä 2009 Kuopion Nuorisokuoro voitti YLE TV2:lla pidetyn Suomen Paras Kuoro -kilpailun. Kuopion Nuorisokuoro on esiintynyt sittemmin sinfoniaorkesterien kanssa, yhteiskonsertissa The King’s Singers -lauluyhtyeen kanssa sekä lukuisissa omissa konserteissa Suomessa ja ulkomailla. Kesällä 2010 Kuopion Nuorisokuoro osallistui kutsuttuna suomalaisena nuorisokuorona Tanskan Århusissa pidetylle Nordklang-festivaalille. Vuonna 2012 Kuopion Nuorisokuoro liittyi mukaan säveltäjä-muusikko Kerkko Koskisen kokoonpanoon Kerkko Koskinen Kollektiivi. Projektin myötä kuoro sai kultalevyn, sekä osallistui mm. Ruisrock-festivaalille esiintyjänä.

Kuopion Nuorisokuoro valittiin Suomen Yleisradion vuoden nuorisokuoroksi kaudelle 2013-2014. Kaksi kuoron konserttia radioitiin, lisäksi Yleisradiolle tehtiin kantanauhoituksia.

Vuonna 2014 Kuopion Nuorisokuoro aloitti koulutusyhteistyön The King’s Singersissä vuosia laulaneen tenori Paul Phoenixin kanssa.

Lisätietoja: http://www.kunuku.fi